Kohti lapsiystävällisempää yhteiskuntaa

27.01.2020 kl. 15:11
”Lapsen oikeuksien sopimus täytti 30 vuotta, mitä nyt tapahtuu? Lapsen oikeuksien sopimuksen takana on vuosien työ, mutta paljon tehtävää on vielä jäljellä”, toiminnanjohtajamme Pia Sundell kirjoittaa blogissaan.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus täytti 20 marraskuuta 2019 30 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi Barnavårdsföreningen loi kampanjan Jokainen päivä on lapsen oikeuksien päivä. Kampanja tavoitti sekä päättäjiä, aikuisia ja ammattilaisia lasten ympärillä.

Lapsen oikeuksien sopimuksen takana on vuosien työ. Monista edistysaskeleista huolimatta, paljon työtä on vielä jäljellä.

Ympäristö myös lapsen oikeus

Lapsen oikeuksien sopimus on hyvin kattava, mutta tänään voimme todeta, että siitä puuttuu kirjaus ympäristöoikeuksista. Tutkimukset osoittavat, että vaikka nuoret suhtautuvat myönteisesti omaan sekä maamme tulevaisuuteen, he kantavat huolta maapallon tilasta. Ilmastokysymykset herättävät huolta nuorissa.

Lasten oikeuksien sopimus kirjoitettiin aikana, jolloin ympäristökysymyksillä ei ollut niin suurta painoarvoa, nyt on korkea aika muokata sopimusta tältä osin.

Monta edistysaskelta vuonna 2019

2019 oli myrskyisä vuosi. Muun muassa pitkään suunniteltu sosiaali- ja terveydenhuollon eli sote-palveluiden uudistaminen, maakuntauudistus sekä hallituksen muodostuminen vaikuttivat toimintaamme.

Koettelemuksista huolimatta voin todeta, että Barnavårdsföreningen on toimintavuoden aikana saavuttanut monia edistysaskeleita. 

Barnavårdsföreningen on kasvanut kiitos tukien ja lahjoitusten. Toimintamme laajentui tänä vuonna Pohjanmaan ruotsinkielisiin kouluihin, ja iltapäiväkerhomme Helsingissä saivat lisää paikkoja. Kevään 2020 aikana Tjejvillan avaa ovensa Kirkkonummella ja Sipoossa kiitos lahjoituksen LähiTapiola Uusimaa ja STEA. Tänä vuonna vastaanotimme myös kaksi merkittävää lahjoitusta yksityishenkilöitä.

Uusi vuosi lapsen oikeuksien puolesta

Suomen vanhimpana ja ainoana ruotsinkielisenä lastensuojelujärjestönä velvollisuutemme on tehdä töitä lapsiystävällisemmän yhteiskunnan puolesta. Siihen kuuluu toimintamme kehittäminen ja päämäärätietoinen vaikuttamistyö lapsen oikeuksien puolesta. Saavuttaaksemme lapsiystävällisen yhteiskunnan tarvitsemme yhteistyötä.

Tehkäämme siksi yhdessä työtä sen eteen, että jokainen päivä olisi lapsen oikeuksien päivä. 

Pia Sundell
Pia Sundell
Verksamhetsledare | Toiminnanjohtaja
+358405019105
Pia leder det operativa arbetet på Barnavårdsföreningen. Hon är också bl.a. vice ordförande för Centralförbundet för Barnskydd | Pia johtaa BF:n operatiivista työtä. Hän on myös mm. Lastensuojelun Keskusliiton varapuheenjohtaja.

Stärk det goda i klassen

”Vi behöver alla en motvikt till vår kritiska inre röst som säger ’du kan inte’ eller ’typiskt dig, nu gjorde du bort dig igen’. Att få höra sina klasskompisar lyfta fram ens goda sidor kan fungera stärkande”, skriver Christina Holm, sakkunnig inom ungdoms- och skolverksamhet i sin bloggtext.Läs mera »
Christina Holm

Vi på eftis lär barnen att bli bättre kompisar

Bättre kompisrelationer och ökad trivsel är målet med programmet Vi på eftis. Alla barn på Barnavårdsföreningens eftisar får vara med och lära sig viktiga kunskaper för att alla ska trivas bättre.Läs mera »
Isabella Franck

Vi styr mot ett barnvänligare samhälle

"Barnkonventionen fyllde trettio år, men vad händer nu? Bakom konventionen ligger många år av jobb; starka krafter och eldsjälar har bidragit till den utveckling vi kan se i dag. Trots många framsteg och framgångar återstår ännu mycket arbete", skriver vår verksamhetsledare Pia Sundell i sin bloggtext.Läs mera »
Pia Sundell

Aistiherkkyys: Mistä kenkä puristaa, kun lapsi kiukkuaa?

"Pukeutumistilanteessa lapsi raivoaa, kun sukat ovat huonosti ja vaatteiden laput hankaa. Isossa ihmisjoukossa toinen lapsi muuttuu levottomaksi ja toiminta tilanteeseen sopimattomaksi. Kolmannelle ruokailutilanteet ovat vaikeita, hän yökkäilee ja on tarkka siitä, millainen koostumus ruoassa on, muuten hän ei syö. Kuulostaako tutulta?" Lue Tiina Ruoho-Petterssonin kirjoittama blogiteksti aistiherkistä lapsista. Läs mera »
Tiina Ruoho-Pettersson