Risto Heikkinen

Jokaisella kohtaamisella on merkitystä

07.06.2019 kl. 09:00
”Toteutan Barnavårdsföreningenillä sijoitettujen nuorten henkisen hyvinvoinnin ja elämänhallinnan tukemiseen tähtäävää hanketta. Aidon kohtaamisen merkitys tulee jatkuvasti esiin tavatessani sijoitettuja nuoria”, kirjoittaa Risto Heikkinen blogissamme.

Jokainen meistä kaipaa tulla aidosti kohdatuksi, ilman tuomitsemista tai arviointia. Kohdatuksi tuleminen täyttää kaksi inhimillistä perustarvettamme: tulemme hyväksytyksi ja saamme kokea syvää yhteyttä toiseen.

Oman elämäni supertähti -hankeen kautta tapaamieni sijoitettujen nuorten osalta huomaan usein, että aidosti kohdatuksi tulemisen tarve on jäänyt ainakin osittain täyttymättä. Seurauksena voi olla esimerkiksi negatiivinen käsitys itsestä ja omista kyvyistä pärjätä elämässä. Nuoren tullessa aidosti kohdatuksi myös pitkäjänteisempi työskentely, esimerkiksi omien arvojen ja suunnitelmien parissa helpottuu.

Hetkinä, jolloin olen työssäni rennosti ja uteliaasti läsnä nuorelle voin helpommin havaita sen suuren potentiaalin ja ne arvokkaat inhimilliset piirteet, jotka ilmenevät juuri hänen ainutlaatuisuudessaan. Usein saatan rivien välistä tai suoraan havaita toimintatapoja, jotka ovat olleet nuoren strategioita maailmassa selviämiseen.

Mitä avoimempi olen näkemään ja löytämään, sitä enemmän sisälläni herää aitoa kiinnostusta nuorta kohtaan. En tunne houkutusta leimata tai diagnosoida häntä, tai asettaa häntä muuten tiettyyn lokeroon. Usein kuulen myös nuoren suusta, kuinka vaivatonta kanssani on jutella asioista ja ihmetystä kun en arvostele häntä.

Mitä on aito kohtaaminen?

Aito kohtaaminen toivottaa meidät ensinnäkin tervetulleeksi. Aidossa kohtaamisessa meidän ei tarvitse piilotella mitään osaa ainutlaatuisesta itsestämme. Toiseksi, aidossa kohtaamisessa saamme kokea syvempää yhteyttä toiseen ja perustavanlaatuinen samankaltaisuutemme tulee meille eläväksi. Aito kohtaaminen ruokkii sekä luontaista empatiakykyämme, että vahvistaa perusturvallisuuttamme. Meillä on hyvä olla.

Siinä missä aito toisen kohtaaminen luo syvää yhteyttä kahden ihmisen välille, toimii kohtaamisen puute juuri päinvastoin. Suhtautuessamme toiseen tuomitsevasti tai muuten esineellistävästi, emme näe toista sellaisena kuin hän on.

Useimmat meistä ovat tulleet kohdatuksi kummallakin tavalla. Koska itse pyrin kohtaamaan Oman elämäni supertähti - hankkeeseen osallistuvat nuoret aidosti, en etukäteen halua tietää tapaamieni nuorten taustoista tai tekemisistä asioita. Luotan, että nuori kertoo minulle itse mitä minun on hyvä hänestä tietää. Usein keskusteluissamme nouseekin luonnollisesti esiin merkityksellisiä asioita ja teemoja, ilman erillistä yrittämistä.

Jokainen aito kohtaaminen toimii korjaavana kokemuksena niin itsellemme kuin toiselle. Esineellistävät ja erottavat kohtaamiset taas jättävät lähes poikkeuksetta pienen kivuliaan jäljen sisimpäämme, vaikka niiltä tuskin voi maailmassamme koskaan täysin välttyä.

Jokaisella päivittäisellä kohtaamisellamme on siis merkitystä – tapahtuipa se spontaanisti kaupan kassajonossa tai etukäteen sovitussa työtapaamisessa.

Kuinka voimme aidosti kohdata toisen?

Osaamme kohdata toisen ihmisen kaikkine piirteinensä pitkälti samoin, kuin osaamme kohdata samat piirteet itsessämme. Jos emme vaikkapa voi sietää suuttumusta tai epävarmuutta itsessämme, meidän on vaikeaa olla läsnä ja kohdata näitä piirteitä toisissa heitä tuomitsematta, tai piirteisiin muuten reagoimatta.

Kykymme kohdata toinen alkaa siis aina suhteesta omaan itseemme. Ollessamme läsnä sen kanssa miltä meistä itsestämme tuntuu voimme vapaammin avautua aistimaan ja kohtaamaan myös ympäristömme ja toiset ihmiset. Tämän avoimuuden seurauksena tunnemme olomme levolliseksi, mutta silti tarkkaavaiseksi. Kohtaaminen toisen ihmisen kanssa saa muodostua vapaasti, miten se juuri sillä hetkellä ilmenee.

Aito kohtaaminen tapahtuu läsnäolon kautta. Itsekään en aina osaa olla täysin läsnä toiselle, mutta kehityn tässä jatkuvasti. Läsnäoloa voi harjoittaa itselleen mieluisassa ympäristössä, vaikkapa luonnossa alla olevan lyhyen harjoituksen avulla, tai jo lähtökohtaisesti läheisen ihmisen seurassa.

Läsnäoloharjoitus – avaudu kuulemaan

Valitse itsellesi mieluisa, rauhallinen paikka. Seiso tai istu siten, että voit olla mahdollisimman vaivattomasti selkä kuitenkin ryhdikkäästi suorana.

Sulje silmäsi ja tuo huomiosi tuntemaan jalkapohjasi ja lattia niiden alla. Anna huomiosi levätä hetki tässä tuntemuksessa ja salli samalla hengityksesi syventyä ja rentoutua.

Anna sitten huomiosi laajentua tuntemaan kummatkin jalat aina lantioon saakka, sekä käsivarret, kämmenet ja somenpäät. Kaikki yhdessä. Lepää jälleen näissä kehosi tuntemuksissa.

Tuo seuraavaksi huomiosi kuuloaistiin. Anna kuulosi avautua lempeän uteliaasti vastaanottamaan ympäristösi äänimaisemaa. Aivan kuin kuulosi olisi elokuvateatterin tyhjä kangas, jolle ääniaistimukset saapuvat ja josta ne poistuvat omalla painollaan. Sinun vain avoimena ja kiinnostuneena seuraten ”elokuvan” kokonaiskuvaa. Anna itsesi rentoutua syvemmin kuuntelemaan ja tiedosta valtava, tyhjä tila, jossa kuuleminen tapahtuu.

Anna hengityksesi liikkua rentona ja syvänä, kuunnellen niin kauan kuin sinusta tuntuu sopivalta.

 

Oman elämäni supertähti - hanke on panostus sijoitettujen nuorten tulevaisuuteen. Hankeeen tavoitteena on vahvistaa nuorten psyykkistä terveyttä, kohottaa itsetuntoa ja parantaa sosiaalisia suhteita. Projekti on Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) tukema.

 
Risto Heikkinen
Hanketyöntekijä | Oman elämäni supertähti
+358407397268

”Nu vet jag att jag inte kan berömma mitt barn för mycket”

En lättare vardag och ett stärkt föräldraskap är det viktigaste Pia och Mikael fick med sig efter att ha deltagit i Familjeskolan POP på Barnavårdsföreningen. De deltog i programmet med sin sexåring. Läs hela blogginlägget om Familjeskolan POP. Läs mera »
Sanna Karlsson
man och kvinna sitter på trappa

Kunde saker och ting ha slutat annorlunda och andra frågor kring en skilsmässa

"Är barnets liv förstört nu? Hur hamnade vi här? Svaren på frågorna mitt i en separation är inte lätta att hitta, men det kan vara till tröst att höra att saker och ting oftast faller på plats med tiden." Läs hela blogginlägget skrivet av Anne Bjaerre, sakkunnig inom barn- och familjearbete. Läs mera »
Pia Graniittiaho

Varje barn ska skyddas

"Du hör att en vuxen skriker. På andra sidan ditt vardagsrum träffar någon eller något väggen. Du tar några steg närmare grannlägenheten, men du kan ändå inte tyda vad som pågår. Då kommer gråten. Ett barn vars röst tränger sig genom dina tapeter, på din sida om väggen, in i ditt hem. Du känner oron vrida sig i magen, vad ska du göra nu?" Läs hela blogginlägget skrivet av verksamhetsledare Pia Sundell. Läs mera »
Pia Sundell
Lärare i klassen

Hur ser du på din elev?

"Vi som jobbar i skolor kan ha förväntningar på hur elever ska bete sig och hur klassen ska fungera. Efter många år av arbete i skolor har jag märkt att det är lätt hänt att våra förväntningar inte alltid stämmer överens med det vi möter i klassen – det är nödvändigtvis inte sämre eller bättre, utan kanske annorlunda än vi tänkt oss." Läs bloggtexten skriven av Maria Ostrow, sakkunnig inom barn- och familjearbete.Läs mera »
Maria Ostrow
Glad tonårspojke

3 övningar för att lära känna varandra i klassen

Hur får man en grupp att fungera tillsammans? Då eleverna lär känna varandra ökar förståelsen för att alla är olika och atmostäfer i klassen blir bättre. Även i klasser där eleverna gått länge tillsammans kan man alltid stärka samhörigheten och bli bättre bekant med klasskompisarna. Här kommer tre övningar som fungerar i alla klasser! Läs mera »
Eva Söderlund