Kannanotto: Lyhytnäköisistä leikkauksista vakavat seuraukset perheille

20.08.2020 kl. 13:44
Suomen vanhimpana lastensuojelujärjestönä, ja ainoana ruotsinkielisenä sellaisena, Barnavårdsföreningen on huolestunut siitä, mitä seuraa, jos suunnitellut leikkaukset sosiaali- ja terveysalan järjestöjen rahoitukseen toteutuvat.

Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa rahoitus sosiaali- ja terveysalan järjestöille leikataan 127 miljoonalla eurolla. Tämä on 33 prosentin vähennys.

Jos näin tuntuvat leikkaukset toteutuvat ne lapset, nuoret ja perheet, joilla jo ennestään on haasteita arjessaan, tulevat kohtaaman lisää vaikeuksia. Järjestöt tarjoavat usein palveluja, joita kunnat tai valtio eivät pysty tarjoamaan, tai ei ole lakisääteistä velvollisuutta tarjota. Valtioavustusten avulla palvelut ovat edullisia niitä käyttävälle ihmiselle. Jos avustuksia leikataan palvelut eivät ole jatkossa kaikkien ulottuvilla tai häviävät kokonaan.

Investointi lapsiin ja nuoriin on sijoitus tulevaisuuteen. Kokemukset 1990-luvun lamasta osoittavat, että leikkauksilla on pitkäkantaiset ja vakavat seuraukset. Kerta kerran jälkeen on todettu, että tätä virhettä ei saa toistaa.

Nyt olemme keskellä uutta kriisiä.

Pandemia on johtanut siihen, että monet voivat huonommin ja avun tarve on suurempi kuin pitkään aikaan. Rajoitukset, lomautukset, harvemmat sosiaaliset kontaktit kodin ulkopuolella, lisääntynyt alkoholinkäyttö kodeissa ja perheväkivallan kasvanut riski ovat johtaneet monessa perheessä turvattomaan arkeen.

Tuntuvat leikkaukset sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustuksiin tässä vaiheessa on lyhytnäköistä päätöksentekoa, eikä myöskään kustannustehokasta. Tarvitsemme pitkäaikaisia ratkaisuja, jotka turvaavat monimuotoiset palvelut lapsille ja nuorille, myös ruotsiksi.

Barnavårdsföreningenin mukaan budjettiehdotusta on muutettava. Järjestöjen toimintaedellytykset on turvattava.

Yhteiskunnallamme ei ole varaa menettää järjestöjen tärkeää panosta ja asiantuntemusta.
 

Pia Sundell
Toiminnanjohtaja
Barnavårdsföreningen


Barnavårdsföreningen osallistuu SOSTEn kampanjaan Onneksi on joku - Tur arr det finns nån, joka tekee järjestöt näkyväksi .

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen yli 230 sosiaali- ja terveysalan järjestöä sekä useita kymmeniä muita yhteistyöjäsentahoja. 

Lue SOSTEn valtuuston kannanotto budjettiehdotukseen suomeksi tai ruotsiksi.

Pia Sundell
Pia Sundell
Verksamhetsledare | Toiminnanjohtaja
+358405019105
Pia leder det operativa arbetet på Barnavårdsföreningen. Hon är också bl.a. vice ordförande för Centralförbundet för Barnskydd | Pia johtaa BF:n operatiivista työtä. Hän on myös mm. Lastensuojelun Keskusliiton varapuheenjohtaja.

Ställningstagande: Kortsiktiga nedskärningar får allvarliga konsekvenser för familjerna

Som Finland äldsta och enda svenskspråkiga barnskyddsorganisation är Barnavårdsföreningen orolig för konsekvenserna av de planerade nedskärningarna i social- och hälsovårdsorganisationernas finansiering.Läs mera »
sex glada flickor står på en gräsmatta

Tjejvillan öppnar nytt i Sibbo och Kyrkslätt

I mitten av augusti utvidgar Barnavårdsföreningen Tjejvillan-verksamheten till Kyrkslätt och Sibbo. Målet med Tjejvillan är att ge 10–18-åriga flickor en chans att hitta sin plats och få eget utrymme. Från tidigare finns Tjejvillan i Grankulla och Helsingfors.Läs mera »
ungdomar sitter runt ett bord och gör skoluppgifter

Stöd till eleverna nu viktigare än någonsin

Efter den turbulenta våren är det viktigare än någonsin att satsa på skolelevernas välmående. Barnavårdsföreningens skolarbete har som syfte att öka tryggheten i skolvardagen och stärka elevernas självkänsla. Oberoende av hur höstens undervisning ser ut kan vi stödja skolorna – både på plats eller på distans.Läs mera »

Ferie- och kurscentret Högsand i Hangö håller stängt i sommar

Barnavårdsföreningens Ferie- och kurscentret Högsand i Hangö är stängt i sommar på grund av pandemin. Många kunder har annullerat sina bokningar och verksamheten kan inte öppna som planerat i juni.Läs mera »