61017.jpg

Haemme Töölön lastenkotiin kasvattajaa itsenäistyvien nuorten osastolle

10.11.2017 kl. 13:38
Työsuhde on vakituinen ja alkaa 27.11. tai sopivan henkilön löydyttyä.

Lastenkoti on kodinomainen yksikkö, jossa tarjotaan sijaishuoltoa sijoitetuille lapsille ja nuorille.


Kasvattajan tehtäviin kuuluvat nuorten kasvun ja kehityksen tukeminen, merkityksellisen arjen rakentaminen, itsenäistymistaitojen vahvistaminen sekä kodinhoidolliset tehtävät.

Työtä tehdään osana tiimiä ja yhteistyössä nuoren lähipiirin kanssa. Verkostotyö koulujen, sosiaalitoimen ja hoitokontaktin kanssa on myös oleellinen osa työtä.

Tarjoamme haastavan työn ihanien ja paljon työntekijöiltä vaativien nuorten parissa. Lastenkodin arki on nopeatempoista ja tavoitteellista, jossa nuoren voimavarojen ja kykyjen huomioonottaminen ovat avainasemassa.

Kehitämme jatkuvasti lastenkodin toimintaa vastaamaan paremmin nuortemme tarpeita. Lämmin vuorovaikutus ja kohtaamisen taidot ovat edellytys työskentelyn sujumiselle. Työ on kolmivuorotyötä ja vaatii kykyä työskennellä myös itsenäisesti.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtäviin on sosiaali- tai terveysalan tutkinto ja vähintään kahden vuoden kokemus alalta. Vaikka lastenkoti on suomenkielinen, katsomme eduksi ruotsin ja englannin kielen taidot.

Töölön lastenkoti on voittoa tavoittelemattoman Barnavårdsföreningenin ylläpitämä yli 100-vuotias lastenkoti, joka sijaitsee Helsingin keskustan tuntumassa.

Kuulostaako hyvältä?
Laita hakemus tulemaan oheisen linkin kautta. Otamme hakemuksia vastaan kunnes löydämme haluamamme henkilön. Haastattelut aloitamme heti.

https://www.sympahr.net/public/pq.aspx?a4bf5f07&lang=fi-FI

 
Johanna Granlund
Lastenkodin johtaja | Barnhemmets föreståndare
+358456579899
johanna.granlundbvif.fi
61150_t.jpg

Barn ska få påverka sin vardag

Den 20:e november firas Barnkonventionens dag och ett tema för i år är barnets delaktighet. Barnets delaktighet är också ett aktuellt ämne i de nya grunderna för planen för småbarnspedagogik. Men vad betyder det egentligen att barn ska få ha inflytande på sin egen vardag?
60996_t.jpg

Päivä lastenkodissa

Lastenkodin nuori kertoo päivästään. Lue miten tavallinen päivä lastenkodissa lähtee käyntiin ja mitä ohjelmaa siihen mahtuu.